Monilla haavoittuvassa asemassa olevilla perheillä ei ole mahdollisuutta paeta köyhyyden kierrettä, sillä töitä ei ole tarjolla ja talouspakotteet ovat nostaneet perushyödykkeiden hintoja. Kansalaiset kärsivät maidensa hallitusten toimista.

Vähävaraiset perheet joutuvat usein turvautumaan epätoivoisiin tekoihin saadakseen rahaa. Afganistanin Qalassa asuva Zafira naitettiin 11-vuotiaana, jotta hänen perheensä saisi rahaa myötäjäisistä. “Toivon, että jonain päivänä Afganistan on vapaa, ja kaikki naiset täällä pääsevät töihin ja voivat ansaita omat rahansa, eikä kukaan kohtele heitä väkivaltaisesti”, hän sanoo.

● Maissa, joissa talous on epävakaa johtuen sodasta, hallitusten vaihdoksista tai luonnonkatastrofeista, voivat työttömyysluvut nousta säännöllisesti yli 20 prosenttiin.

● Monissa yhteiskunnissa ainoastaan isät tuovat perheisiin elannon. Ilman heitä koko perheen toimeentulo on uhattuna.

Eiväthän vanhemmat vain myy lapsiaan tai pakota heitä raskaaseen työhön! Reportterimme Helene saa todeta asioiden olevan todellisuudessa paljon monimutkaisempia. Lähde hänen mukaansa 2 minuutiksi Afganistanin syrjäseuduille ja pakolaisleirille Libanoniin katsomaan kuinka talouskriisit vaikuttavat alueen lapsiin.