Beirutin satama-alueella tapahtui valtava räjähdys 4.8. Räjähdys vaikeuttaa entisestään haavoittuvimmassa asemassa olevien lasten ja perheiden elämää. Monet libanonilaiset perheet ovat jo ennestään kokeneet kovia talouskriisin ja koronaviruspandemian seurauksena.

“Olemme todella huolissamme libanonilaisten turvallisuudesta ja terveydestä, ja erityisesti räjähdyksessä loukkaantuneista. Toivomme heille pikaista toipumista“, sanoo World Vision Libanonin johtaja Hans Bederski.

World Vision on työskennellyt Libanonissa 45 vuotta - siitä asti, kun maan sisällissota puhkesi vuonna 1975. Tunnemme Beirutin ja Libanoninvuorten alueen,jossa tiimimme on työskennellyt viimeisen kymmenen vuoden ajan.

Libanonilaiset, vahvoja ja sisukkaita.

Christian Ghafary

Opi lisää

Katastrofiapu

Koska World Vision toimii jo 100 maassa, pystymme tarjoamaan heti apua yllättävän katastrofin sattuessa. Meillä on hätäaputarvikkeita, kuten vedenpuhdistustabletteja, hygieniapakkauksia ja huopia, valmiiksi varastoituna ympäri maailmaa, jotta pystymme tarjoamaan apua kriisialueilla välittömästi.

Koronavirus ei ole poikkeus. Pyrimme estämään viruksen leviämisen, vahvistamaan terveydenhuollon kapasiteettia ja suojelemaan kaikkein haavoittuvaisimmassa asemassa olevia lapsia.

  • Tavoitteemme on auttaa 72 miljoonaan ihmistä, joista puolet ovat lapsia.
  • Apumme on tavoittanut yli 36 miljoona ihmistä kesäkuuhun 2020 mennessä.