Tämä on 12-vuotiaan Priscillian tarina hänen itsensä kertomana. Priscillia on kuudesluokkalainen Camp Bilin pakolaisleirin asukas Kongon demokraattisessa tasavallassa. Hän kertoo meille työstään lasten suojelun puolestapuhujana.
Eräänä päivänä World Visionin tiimi tuli vierailemaan leirissämme. He pitivät meille koulutuksen seksuaalisesta ja sukupuoleen kohdistuvasta väkivallasta. Tämän tiedon pohjalta ryhdyin auttamaan ystäviäni välttämään riskitilanteita, jotka voisivat vaarantaa heidän tulevaisuutensa. Valitettavasti sain huomata, että osaa tytöistä oli käytetty hyväksi jo pidemmän aikaa, mutta he pelkäsivät kertoa siitä. Neuvoin heitä kertomaan tapahtuneesta vanhemmilleen, jotta he saisivat tukea ja hoitoa, ja jotta heidän hyväksikäyttäjänsä joutuisivat syytteeseen. Tulen surulliseksi, kun näen kuinka ikäiseni tytöt joutuvat jättämään koulun kesken tultuaan raskaaksi raiskauksen seurauksena. Saan siitä rohkeutta puhua lasten suojelun puolesta täällä leirillä. Toinen yleinen lasten kohtaama koettelemus täällä on fyysinen rankaiseminen, joka on vanhempien ensisijainen kurinpitokeino. Sen sijaan pyydän vanhempia kasvattamaan lapsiaan puhumalla. Heidän tulisi selitää lapsille mitä nämä tekivät väärin ja näyttää mallia miten käyttäydytään hyvin. Näin lapsista tuntuisi, että heitä kunnioitetaan ja he voisivat luottaa vanhempiinsa. Esimerkiksi ikäiseni tytöt uskaltaisivat silloin kertoa vanhemmilleen, jos heitä on käytetty seksuaalisesti hyväksi sen sijaan, että he vaikenevat asiasta.
Priscillia haluaa suojella sisaruksiaan, erityisesti nuorempia veljiään, sairauksilta ja pahoinpitelyltä.
Eräänä päivänä ollessani kävelyllä näin äidin hakkaavan poikaansa. Koska tunsin hänet hyvin, kysyin häneltä: "Miksi lyöt lastasi?" Hän vastasi: "Hän varasti." Kysyin uudestaan: "Oletko kysynyt miksi hän teki niin?" Hän laski päänsä, ja niinpä annoin hänelle muutaman neuvon. Käydessäni tässä teltassa seuraavalla kerralla, hän kertoi ylpeänä: "Neuvojesi ansiosta en enää kiduta lapsiani vaan keskustelen heidän kanssaan saadakseni heidät ymmärtämään mitä he tekivät väärin. Muutos on iso. Lapseni eivät enää varasta."
Kun näen sellaista muutosta tällä leirillä, se antaa minulle rohkeutta jatkaa tietoisuuden levittämistä, jotta tämä muutos leviäisi kaikkialle. Sukupuoleen kohdistuvan väkivallan lisäksi myös koronavirus varastaa lapsuuden monelta. Täällä leirillä virus lisää haavoittuvuuttamme entisestään, sillä olemme yhä enemmän eristyksissä. Kukaan ei halua tulla vierailemaan, sillä he pelkäävät tartuntaa. Emme myöskään käy naapureillamme. Elämä ei ole enää ennallaan, kun koulut ja kirkot ovat suljettuina. Osana koronaviruksen vastaista taistelua World Vision on kertonut meille suojautumiskeinoista. Koska olen lasten suojelun puolestapuhuja, levitän tietoa hygienia- ja turvaväliohjeista, jotta voisimme hillitä viruksen leviämistä. Useita kuukausia sitten World Vision tarjosi äidilleni viljelymaata ja siemeniä. Hän kasvatti maniokkia, maissia, maapähkinöitä ja papuja. Jo ensimmäisen sadonkorjuun jälkeen hänellä oli tarpeeksi varoja ostaa meille koulupuvut ja muita koulutarvikkeita. Tämä viljelymaa on ainoa tulonlähteemme. Äitini valmistaa sadosta maniokkileipää myytäväksi. Näillä tuloilla hän ostaa sellaista ruokaa, jota ei itse viljele. Koronapandemian aikana viljelymaan merkitys perheellemme on kasvanut entisestään.
Toivoisin, että kaikki lapset voisivat opiskella ja saisivat näin paremman tulevaisuuden. Omat vanhempani eivät pystyneet käymään koulua. Lempiaineeni on matematiikka. Haaveilen tulevani isona pankkiiriksi, jotta voisin auttaa perhettäni ja kaikkia muita pakolaisleireillä kärsiviä lapsia. Olen kiitollinen World Visionille saamastani koulutuksesta. Olen todella ylpeä, kun ihmiset muuttavat neuvojeni ansiosta omaa toimintaansa.