Kun viiden lapsen isä Dijas Nasran pakeni Nuban vuorilta Sudanista Etelä-Sudanin puolelle, hän ei uskonut, että elämästä pakolaisleirillä voisi tulla onnellista. “Olin huolissani siitä miten perheeni selviäisi," hän muistelee. 40-vuotias Dijas omisti hehtaareittain viljelymaata, mutta konfliktin pahentuessa hän pelkäsi perheensä turvallisuuden puolesta, ja niinpä he pakenivat. Saapuessaan pakolaisleirille he saivat World Visionin kautta ruoka-apua ja viljelytarvikkeita, puhdasta vettä, lapsille koulutusta sekä pääsyn terveydenhuoltoon.

Dijas on ylpeä esitellessään puutarhassa viljelemiään kasviksia. Puutarha ei pelkästään tuo perheelle tuloja, vaan he saavat siitä myös terveellistä ravintoa itselleen.

"Meillä on kaikkea mitä tarvitsemme ja perheeni on onnellinen, sillä olemme saaneet apua ja pystymme nyt myymään satoamme markkinoilla. Kasvatan sipuleita, tomaatteja, okraa ja vesimelonia,” Dijas kertoo. “Myyn niistä suurimman osan markkinoilla ja osan jätän perheemme käyttöön.” Hellen, Dijasin vaimo, auttaa häntä viljelyksillä. “Mieheni ja minä menemme viljelyksille joka aamu, kun lapsemme lähtevät kouluun. Olemme kiitollisia, sillä vaikka ruoka-apu loppuisikin, pystyisimme silti ruokkimaan lapsemme ja ansaitsemaan tuloja kasvattamastamme sadosta,” Hellen lisää.

Hellen kannustaa miestään viljelytyössä nähtyään hyvät tulokset ja muutoksen perheensä hyvinvoinnissa.

Dijas kertoo World Visionin auttaneet yli 1000 perhettä jakamalla siemeniä, työkaluja ja tuholaismyrkkyjä yhdessä Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisjärjestön kanssa järjestetyn koulutuksen käyneille. Onneksi paikallinen yhteisö on auttanut pakolaisia viljemaiden saamisessa ja markkinoille pääsyssä. Hekin hyötyvät pakolaisille annetuista tuotteista ja palveluista. Makpandun pakolaisleirille otetaan yhä uusia pakolaisia koronapandemiasta huolimatta. Koulutettu tiimi tarkistaa uudet tulijat ja varmistaa, että he noudattavat kahden viikon karanteenia. Justin Elia, World Visionin projektijohtaja lisää: “World Visionin kokemus Ebolan vastaisesta taistelusta on valmistanut meitä torjumaan tehokkaasti koronavirusta.”