Sotaorpo taistelee tulevaisuutensa puolesta

Masika*, 12, joutui pakenemaan kodistaan itäisessä Kongon demokraattisessa tasavallassa, kun kapinallisten joukot murhasivat hänen vanhempansa. Tässä Masikan tarina hänen itsensä kertomana.

“Eräänä päivänä olin kävelemässä pelloille, siellä papuja keräävien äitini ja isäni luo. Kun lähestyin peltoja, näin kaukaa isäni ja kuulin hänen huutavan. Näin äitini istuvan maassa. Kapinalliset olivat piirittäneet heidät. Naapurimme näki minut ja käski minun juosta äkkiä pakoon, sillä kapinalliset aikoivat tappaa vanhempani. Niinpä minä juoksin.

Kaksi kuukautta myöhemmin menin etsimään vanhempiani ja löysin heidän luunsa. Hautasimme heidät ja menin isoäitini luo asumaan. Myöhemmin siirryin asumaan äitini ystävän luo, jolla on neljä omaa lasta.

Aluksi hän oli minulle hyvin epäystävällinen, mutta tilanne on nyt vähän parantunut. Sotaorvoilla on vahva stigma. Ihmisten mielestä emme ole mitään ilman perhettämme, eikä meillä ole mitään oikeuksia. Yhteisö kohtelee muitakin orpolapsia samalla tavalla.

Talossa, jossa asun, on monta huonetta, mutta en nuku perheen kanssa. Nukun kanalassa kanojen kanssa. Autan pesemällä astiat, hakemalla vettä ja vahtimalla muita lapsia.

Vedenhaku on kaikkein vaikeinta, vaikka vesipiste on vain muutaman sadan metrin päässä. Joudun täyttämään ja kantamaan seitsemän 20 litran kanisteria joka päivä. Ne painavat todella paljon, mutta muut lapset kieltäytyvät auttamasta minua.

Joskus minulla on tosi paha mieli ja alan itkeä. En saa syötyä kovin hyvin. Kun minulta kysytään miksi en syö, kerron ajattelevani edelleen vanhempiani.

En ymmärrä tämän väkivallan syytä. Suurin osa täällä asuvista ihmisistä on “wakimbizi", pakolaisia. He tarvitsevat apua, kunnollisia taloja ja ruokaa.

Kuulin tästä paikasta, joka ottaa vastaan orpolapsia ja jossa heitä autetaan. Tapasin koulun rehtorin ja hän toi minut tänne. Täällä kaikki puhuvat kokemuksistaan samalla kun leikimme. Kaikki saavat tilaisuuden kertoa kohtaamistaan vaikeista asioista. Tunnen itseni vähemmän ahdistuneeksi ja voin paljon paremmin, koska täällä tehdään asioita.

Ennen en halunnut leikkiä muiden lasten kanssa, koska olin niin surullinen vanhempien vuoksi. Täällä voin kuitenkin paljon paremmin.

Tykkään tästä paikasta kovasti, koska täällä saan olla ystävien kanssa, leikkiä ja tanssia. Se tekee minut onnelliseksi. Meitä opetetaan kunnioittamaan toisiamme, olemaan kohteliaita, seuraamaan opetusta ja elämään sopuisasti muiden kanssa. Se on hyvä.

Meitä opetetaan myös lukemaan ja kirjoittamaan ja lisäksi saamme ammattikoulutusta, jotta voimme suorittaa opintomme loppuun ja saada tulevaisuudessa työpaikan. Tarvitsen apua, jotta saan opintoni tehtyä.

Kun kasvan aikuiseksi, haluan olla rehtori. Haluan myös olla johtaja ja ansaita paljon rahaa. Silloin auttaisin ystäviäni. Auttaisin ihmisiä rahojeni avulla.

Masika saa psykologista ja opetuksellista tukea World Visionin lapsiystävällisessä tilassa. Tutkimuksemme mukaan 85 miljoonaa haavoittuvassa asemassa olevaa lasta on vaarassa kohdata psykologista, seksuaalista tai emotionaalista väkivaltaa lähikuukausien aikana koronapandemian aiheuttaman epävakaan tilanteen seurauksena. Nämä lapset kohtaavat monia uhkia, mutta heissä on myös voimaa selvitä, toipua ja rakentaa parempi tulevaisuus itselleen. Lue lisää kuinka sinä voit auttaa Masikan kaltaisia tyttöjä.

* nimi muutettu yksityisyyden suojelemiseksi.