Työskentelemme maailman vaarallisimmissa paikoissa. Työmme luonteesta ja sen alueille tuomasta avusta huolimatta työntekijöidemme turvallisuutta ei pystytä aina takaamaan. Syyskuun alussa World Visionin humanitaarisen avun autosaattue joutui väijytykseen ja yksi työntekijöistämme kuoli,ja toiset loukkaantuivat.

Olemme järkyttyneitä ja hyvin surullisia tapahtuman johdosta.

Autosaattue oli matkalla toimittamaan ruoka-apua ja muita perustarvikkeita itäiseen Kongoon. Muiden haasteiden lisäksi alueella on vakava pula ruuasta ja lasten aliravitsemus on yleistä.

Monien muiden pakolaisten tavoin näiden itäisen Kongon perheiden on ollut pakko jättää kotinsa ja toimeentulonsa selviytyäkseen hengissä. Pitkittynyt konflikti, levottomuudet ja vuosia jatkunut heikko hallinto ovat vain osa alueen monimutkaisten ongelmien aiheuttajista. Tilanteessa haavoittuvimmassa asemassa ovat konfliktialueiden lapset perheineen.

Vaarallisissa paikoissa elämä voi muuttua silmänräpäyksessä. Siitä huolimatta haluamme mahdollistaa kaikille lapsille, olosuhteista riippumatta, toivon paremmasta.

Kenttätyöntekijämme ovat tavallisia sankareita. He kirjaimellisesti vaarantavat henkensä mahdollistaakseen myös maailman vaarallisimmissa paikoissa eläville lapsille toivon ja mahdollisuuden selviytyä, toipua ja rakentaa parempaa tulevaisuutta.

Opi lisää

Kongo (DRC)

Kongon tasavalta on luonnonvaroiltaan rikas maa. Sen maaperästä löytyy niin timantteja, kultaa, kobalttia kuin öljyä. Rikkaudet ovat kuitenkin tuoneet kongolaisille kärsimystä. Vuosikymmeniä kestäneet väkivaltaisuudet hallinnon ja lukuisten kapinallisryhmien välillä ovat lamaannuttaneet koko maan.

  • Kapinallisryhmät ovat vallanneet suuria maa-alueita näännyttäen nälkään siviilejä ja vahingoittaen maan taloutta.
  • Seksuaalinen väkivalta on yleistä.
  • Tuhkarokko ja ebola ovat kurittaneet köyhiä kongolaisyhteisöjä.
Yli 6 miljoonaa

ihmistä on kuollut sodassa tai nälänhädässä viimeisen 20 vuoden aikana