Vuodesta 2018 lähtien yli 60 000 ihmistä on saapunut Bosnia Hertsegovinaan päästäkseen sitä kautta turvallisesti etäänpäin esimerkiksi Italiaan tai Ruotsiin anoakseen sieltä turvapaikkaa. 8% heistä on yksin matkaavia alaikäisiä lapsia.

Lähde kahdeksi minuutiksi mukaamme paikan päälle pakolaisleirille, jossa asuu erityisesti yksin matkaavia lapsia sekä perheitä, joissa on pieniä lapsia.

Mitä sinä voit tehdä?

Tällaisten tarinoiden kuuleminen saattaa aiheuttaa voimattomuuden tai riittämättömyyden tunteita. Yhdessä voimme kuitenkin saada aikaan pysyviä muutoksia.

Tässä kolme tapaa auttaa:

  1. 1

    Lahjoita

    Jokaisella lahjoituksella on väliä. Suojele lapsia kriiseissä -lahjoittajana autat maailman vaarallisimmissa paikoissa eläviä lapsia.

    Ryhdy kuukausilahjoittajaksi
  2. 2

    Jaa tarina somessa

    Tietoisuuden lisääminen on tärkeää. Auta jakamalla tietoa avun tarpeesta ja siitä, miten voimme yhdessä auttaa maailman vaarallisimmissa paikoissa eläviä lapsia.

Opi lisää

Pakolaiset

Koronavirus, ilmastonmuutos, ruokapula ja väkivalta vaikeuttavat etenkin kotiseudultaan pakenemaan joutuneiden elämää. Maailmassa on noin 79,5 miljoonaa (YK, 2019*) kotiseudultaan pakenemaan joutunutta, joista pakolaisia on lähes 26 miljoonaa. Puolet pakolaisista on alle 18-vuotiaita.

Monet heistä ovat joutuneet jättämään kaiken taakseen pysyäkseen hengissä. Toiset lähtevät kotimaastaan turvapaikanhakijoina. Toiset asettuvat pakolaisleireille maan sisäisinä pakolaisina. Olosuhteet ovat usein haastavia ja lapset kohtaavat väkivaltaa ja hyväksikäyttöä. Monet lapset kasvavat turvattomassa ympäristössä, jossa perustarpeet eivät täyty.

Olemme pakolaisperheiden tukena Suojele lapsia kriiseissä -hankkeissamme. Teemme yhteistyötä pakolaisten, kumppanijärjestöjen ja valtion virastojen kanssa. Autamme monin eri tavoin:

  • Tarjoamme sekä kiireellistä että jatkuvaa ruoka-apua

  • Perustamme lapsiystävällisiä tiloja, joissa tarjoamme psykososiaalista tukea lapsille

  • Järjestämme perheille lapsiystävällisiä kokoontumisia, joissa lapset voivat leikkiä turvallisessa ympäristössä

  • Parannamme puhtaan veden ja toimivien saniteettitilojen saatavuutta

*YK:n tutkimukset: https://www.unhcr.org/en-au/figures-at-a-glance.html