Marawin ja Cotabaton kaupungit sijaitsevat Mindanaon saarella Filippiinien eteläosassa. Alueen väestö on joutunut keskelle konfliktia kilpailevien sotilas- ja terroristiryhmien vuoksi.

Piiritys alkoi vuonna 2017, ja alueen asukkaiden elämä muuttui silmänräpäyksessä.

Viiden kuukauden ajan sotilasryhmät ja hallituksen joukot taistelivat tuhoten samalla tuhansia koteja, yrityksiä ja infrastruktuuria. 360 000 ihmistä joutui pakenemaan kotoaan. Nyt neljä vuotta myöhemmin monet perheistä asuvat edelleen maansisäisten pakolaisten asumuksissa eivätkä voi palata kotiin.

Turvallisuuden, terveydenhuollon, ruoan ja koulutuksen puute asettaa erityisesti lapset hyvin haavoittuvaan asemaan, ja alttiiksi sotilasryhmien rekrytointiyrityksille. Suojele lapsia kriiseissä-projekti Marawissa keskittyy tarjoamaan lapsille mahdollisuuden rakentaa tulevaisuutta koulutuksen, terveydenhuollon ja rauhan rakentamisen kautta.

  • Terroristien ja sotilaiden toiminta heikentää alueen yhteiskunnallista vakautta ja uhkaa lasten tulevaisuutta.

  • Terrori-iskut ja kidnappaukset ovat alueella yleisiä.

  • Myös luonnonkatastrofit auheuttavat suuria haasteita alueen perheille.