Monille lapsille tulee Yhdysvalloista ensimmäisenä mieleen Disneyland, Hollywood ja kuuluisat näyttelijät. Hondurasilaisille Rosalle, 12, Luisille, 9, ja Estefanylle, 12, Yhdysvallat merkitsee koulutusta, suojaa, turvallisuutta, työmahdollisuuksia ja parempaa tulevaisuutta.

“Amerikkalainen unelma on toivoa paremmasta huomisesta koko perheelle. On paljon ihmisiä, jotka lähtevät tavoittelemaan sitä. Jotkut saavuttavat sen, toiset eivät”, sanoo Rosa, 12.

Maaliskuussa 2021 Yhdysvaltojen rajalle saapui lähes 19 000 ilman huoltajaa liikkeellä olevaa lasta, mikä on kaikkien aikojen korkein kuukausittainen määrä (CNN).

Israel Carcamo

Estefany, 12, käännytettiin rajalla takaisin Hondurasiin. Hänen kohdallaan amerikkalainen unelma ei toteutunut:

“Haluan päästä Amerikkaan. Haluan todella auttaa perhettäni ja haluan oman kodin. Minulla oli vain vähän rahaa, kerjäsin kadulla ruokaa enkä tiennyt missä nukkua. Olin varma, etten tule koskaan enää tapaamaan perhettäni, isoäitiäni, serkkujani, äitiäni, veljiäni ja siskojani.”

Luisille, 9, amerikkalainen unelma tarkoittaa toivoa unelmien täyttymisestä: “Kun ylitin rajan, mielessäni näin kuinka pääsen kouluun, rakennan oman talon ja autan perhettäni”.

Meksikosta Yhdysvaltoihin kulkevissa junissa lapset ja muut laittomat siirtolaiset kohtaavat väkivaltaa, salakuljettajia, kidnappauksia ja rikollisjengejä. Etenkin yksin matkustavat lapset ovat täysin ilman turvaa ja valvontaa. He nukkuvat yönsä vieraiden ihmisten keskellä.

Yhdysvaltojen raja on vahvasti politisoitunut. Hallituksen ja poliittisten virastojen välillä on jatkuvaa kitkaa. Muureista, aidoista, rajavartiosta ja karkottamisriskistä huolimatta monet ihmiset ottavat riskin ja hakevat turvapaikkaa paremman tulevaisuuden toivossa.

Israel Carcamo

Rosa, Estefany, Luis ja tuhannet muut lapset eivät ota riskiä vain itsensä vaan koko perheen tulevaisuuden vuoksi.

Hondurasissa jengiväkivalta, työttömyys, koulutuksen puute, köyhyys, hurrikaanit sekä koronan tuomat haasteet ovat syitä siirtolaisuudelle.

Andy ja hänen perheensä menettivät kaiken omaisuutensa Eta- ja Iota-hirmumyrskyissä. He saivat hurrikaanin aikana suojaa hätäkeskuksesta.

Catherine Turcios

Luis kertoo: “Junassa pelkäsimme, että meidät käännytetään takaisin tai pahimmassa tapauksessa meidät olisi voitu tappaa. Pakolaisjunassa oleminen tuntui pahalta, sillä näimme kauheita asioita, kuten kuolemaisillaan olevia ihmisiä. Palasimme puoli vuotta sitten takaisin Hondurasiin ja rakennamme nyt taloamme hurrikaanien tuhojen jälkeen.”

Kaiken kokemansa jälkeen Luis uskoo kuitenkin parempaan tulevaisuuteen ja muutokseen Hondurasissa.

Lapset ja nuoret osallistuivat rauhan kerhoon lapsiystävällisissä tiloissamme San Pedro Sulassa, Hondurasissa. San Pedro Sula on tunnettu jengiväkivallasta ja rikoksista. Asuinalueella ei ole valtionhallinnon tukea. Lapsia värvätään rikollisjengien toimintaan mukaan, ja siksi lastensuojeluhankkeet ovat erityisen tärkeitä.

Helene Franchineau

Jotta lasten ei tarvitsisi lähteä vaaralliselle matkalle kohti Yhdysvaltoja työmme Hondurasissa keskittyy lastensuojeluun, toimeentulon parantamiseen, koulutukseen ja nuorten työllistymiseen. Perustamme alueelle myös lapsiystävällisiä tiloja, joissa lapset saavat olla lapsia: leikkiä, saada psykososiaalista tukea, huolenpitoa ja huomiota.

Mitä sinä voit tehdä?

Tällaisten tarinoiden kuuleminen saattaa aiheuttaa voimattomuuden tai riittämättömyyden tunteita. Yhdessä voimme kuitenkin saada aikaan pysyviä muutoksia.

Tässä kolme tapaa auttaa:

  1. 1

    Lahjoita

    Jokaisella lahjoituksella on väliä. Suojele lapsia kriiseissä -lahjoittajana autat maailman vaarallisimmissa paikoissa eläviä lapsia.

    Ryhdy kuukausilahjoittajaksi
  2. 2

    Jaa tarina somessa

    Tietoisuuden lisääminen on tärkeää. Auta jakamalla tietoa avun tarpeesta ja siitä, miten voimme yhdessä auttaa maailman vaarallisimmissa paikoissa eläviä lapsia.

Opi lisää

Honduras

Hondurasin historia on täynnä poliittista epävakautta ja järjestäytynyttä rikollisuutta. San Pedro Sulassa, maan toiseksi suurimmassa kaupungissa tapahtuu väkilukuun nähden eniten murhia maailmassa.

  • Jengiväkivalta, huumesodat and lapsityövoima ovat yleisiä monilla asuinalueilla.

  • Honduras on Latinalaisen Amerikan köyhin valtio.

  • Miljoonat hondurasilaiset ovat paenneet maasta viime vuosina, ja niin sanotun Keski-Amerikan pakolaiskaravaanin katsotaan alkavan juuri San Pedro Sulasta. Monet pakenijoista ovat naisia ja lapsia, jotka pelkäävät raiskauksia, kidnappauksia ja murhia, ja lähtevät siksi mieluummin pitkälle ja vaaralliselle matkalle.

44%

maailman väestöstä elää äärimmäisessä köyhyydessä