Maanantaina mediassa alkoi levitä kuvia tuhoisasta tulipalosta rohingya-pakolaisten leirillä Cox’s Bazarin alueella Bangladeshissa. Tulipalo tuhosi tuhansien pakolaisten koteja.

Vuonna 2017 satoja tuhansia rohingyoja pakeni Myanmarista poliittisten ja kulttuuristen jännitteiden seurauksena. Monet heistä pakenivat Cox’s Bazarin alueen pakolaisleireille Bangladeshiin. Tänä päivänä alueella elää noin miljoona rohingya-pakolaista.

YK:n mukaan tulipalossa menehtyi 15 ihmistä ja ainakin 45 000 joutui pakenemaan. Moni paenneista on lapsia. Loukkaantuneita on noin 560, ja moni loukkaantuneista sai vakavia palovammoja.

Henkilökuntaamme oli leirillä tulipalon sattuessa – ja myös he joutuivat juoksemaan henkensä edestä. Kun tulipalo saatiin hallintaan, ryhdyimme yhdessä muiden avustusjärjestöjen kanssa arvioimaan kymmenien tuhansien perheiden välittömiä tarpeita.

Hätätilanteissa ruoka, vesi, suoja ja perustarpeet ovat avainasemassa. Jaoimme korkeaenergisiä keksejä hätäapuna pian palon jälkeen. Muut järjestöt alkoivat myös jakaa vettä,ja pikaisia suojapaikkoja rakennettiin kotinsa menettäneille ihmisille.

Noin 45 000 ihmistä tarvitsee nyt kiireellistä tukea selviytyäkseen, toipuakseen ja aloittaakseen tulevaisuuden rakentamisen.

Opi lisää

Katastrofiapu

Koska World Vision toimii jo 100 maassa, pystymme tarjoamaan heti apua yllättävän katastrofin sattuessa. Meillä on hätäaputarvikkeita, kuten vedenpuhdistustabletteja, hygieniapakkauksia ja huopia, valmiiksi varastoituna ympäri maailmaa, jotta pystymme tarjoamaan apua kriisialueilla välittömästi.

Koronavirus ei ole poikkeus. Pyrimme estämään viruksen leviämisen, vahvistamaan terveydenhuollon kapasiteettia ja suojelemaan kaikkein haavoittuvaisimmassa asemassa olevia lapsia.

  • Tavoitteemme on auttaa 72 miljoonaan ihmistä, joista puolet ovat lapsia.
  • Apumme on tavoittanut yli 36 miljoona ihmistä kesäkuuhun 2020 mennessä.