88 000 tonnin ruokajakelu – logistiikkaoperaatio, josta Wolt voi vain haaveilla

88 000 tonnin ruokajakelu – logistiikkaoperaatio, josta Wolt voi vain haaveilla

  • DRC
  • Ruoka ja ravitsemus
  • Tarina

Marraskuu 3, 2021

Onnistuakseen kuukausittainen ruokajakelu vaatii paljon suunnittelua ja tekemistä: vaativia hankintaneuvotteluja, ruoka-avun vastaanottajien rekisteröintiä järjestelmiin, paikallisten johtajien innostamista mukaan työhön, yhteistyön rakentamista muiden järjestöjen kanssa sekä tuotteiden saamista turvatarkastusten läpi.

Maailman vaarallisissa kolkissa ruoka on arvokas hyödyke. Iso osa ruuan jakelusta tapahtuu syrjäseuduilla, jonne henkilökuntamme matkustaa päiviä, ja saattaa viettää viikonkin putkeen tien päällä. Varkauksien ja väkivallan uhka on jatkuvasti läsnä tässä työssä, mutta nälän ja aliravitsemuksen uhka tuhansille avun piirissä oleville perheille on tietysti vielä suurempi.

Paina play ja katso videolta, kuinka ruokajakelua tehtiin Kongon demokraattisessa tasavallassa.

Kongon demokraattisen tasavallan itäosissa epävarmuus ja väkivalta ovat monelle perheelle valitettavan tuttuja.

Vuoden 2020 YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n raportin mukaan 5,2 miljoona kongolaista elää maansisäisinä pakolaisina. Väkivaltaiset ja konfliktien värittämät lähivuosikymmenet ovat pakottaneet miljoonat perheet jättämään kotinsa, satonsa ja kyläyhteisönsä. Samalla he menettivät mahdollisuutensa ansaita oman elantonsa ja huolehtia siten omista lapsistaan.*

Tämä videolla nähtävä ruuanjakelutilaisuus on kuvattu lokakuussa 2021 North Kivun alueella itäisessä Kongon demokraattisessa tasavallassa. Myrskystä, sateesta ja mutaisista teistä huolimatta 10 663 alueella asuvaa maansisäistä pakolaista sai jakelussa kuukauden perusruokatarvikkeet.

Eläminen tällaisilla pakolaisleireillä on äärimmäisen haastavaa, ja ilman avustusjärjestöjä monet perheet eivät yksinkertaisesti selviäisi. Nälkä ja vakava aliravitsemus ovat isoja ja todellisia uhkia pakolaisleireillä asuville lapsille ympäri maailman.

Tämän kaltaisissa paikoissa ruokajakelu tarkoittaa enemmän kuin pelkkää ateriaa. Ravitseva ruoka toki auttaa lapsia selviämään, mutta sen lisäksi perheiden äidit voivat käyttää pienistä väliaikaistöistä ansaitsemansa vähäiset rahat esimerkiksi välttämättömiin vaate-, kenkä- ja lääkehankintoihin.

Ja mikä tärkeämpää: kun perheiden ei tarvitse murehtia seuraavasta lämpimästä ateriasta, lasten elämä on turvallisempaa.

Nälkä saa vanhemmat joskus tekemään epätoivoisia päätöksiä, joiden seurauksena lapset saattavat päätyä lapsityöhön, lapsiarmeijaan tai seksuaalisesti hyväksikäytetyiksi. Vaikka lahjoituksesi näyttää vain yksikertaiselta keolta papuja, riisiä, suolaa ja öljyä, ruoka-avusta täysin riippuvaiselle perheelle lahjoitus merkitsee keinoa selvitä ja toipua.

* https://www.internal-displacement.org/countries/democratic-republic-of-the-congo

Mitä sinä voit tehdä?

Tällaisten tarinoiden kuuleminen saattaa aiheuttaa voimattomuuden tai riittämättömyyden tunteita. Yhdessä voimme kuitenkin saada aikaan pysyviä muutoksia.

Tässä kolme tapaa auttaa:

  1. 1

    Miksi ruoka on enemmän kuin ateria?

    Joka päivä 690 miljoonaa ihmistä jää ilman riittävää ravintoa. Lue mitä voimme yhdessä tehdä löytääksemme ratkaisun ruokapulaan ja turvataksemme riittävän ravitsevan ruuan kaikille, asuinpaikasta riippumatta.

  2. 2

    Lahjoita

    Jokaisella lahjoituksella on väliä. Suojele lapsia kriiseissä -lahjoittajana autat maailman vaarallisimmissa paikoissa eläviä lapsia.

  3. 3

    Jaa tarina somessa

    Tietoisuuden lisääminen on tärkeää. Auta jakamalla tietoa avun tarpeesta ja siitä, miten voimme yhdessä auttaa maailman vaarallisimmissa paikoissa eläviä lapsia.

Opi lisää

Kongo (DRC)

Kongo (DRC)

Yli 6 miljoonaa

ihmistä on kuollut sodassa tai nälänhädässä viimeisen 20 vuoden aikana

Kongon tasavalta on luonnonvaroiltaan rikas maa. Sen maaperästä löytyy niin timantteja, kultaa, kobalttia kuin öljyä. Rikkaudet ovat kuitenkin tuoneet kongolaisille kärsimystä. Vuosikymmeniä kestäneet väkivaltaisuudet hallinnon ja lukuisten kapinallisryhmien välillä ovat lamaannuttaneet koko maan.

  • Kapinallisryhmät ovat vallanneet suuria maa-alueita näännyttäen nälkään siviilejä ja vahingoittaen maan taloutta.
  • Seksuaalinen väkivalta on yleistä.
  • Tuhkarokko ja ebola ovat kurittaneet köyhiä kongolaisyhteisöjä.