Irakin World Visionilla työskentelevät Nadir, Haba ja Omed vievät meidät tutustumaan eri pakolaisleireihin. Koronarajoituksista johtuen arki leireillä on tavallista hiljaisempaa, mutta pandemia ei ole katkaissut avustustyötämme. Juuri sen ansiosta monet perheistä saavat ruokaa ja selviävät pahimman yli.

Tuhannet syyrialaiset elävät pakolaisleireillä Irakin puolella. Vaikka heidän arkensa näyttää hyvin erilaiselta kuin meidän, on yllättävää huomata, kuinka samanlaisia me kaikki olemme. Hekin toivovat elämältään turvallisuutta, varmuutta ja mahdollisuutta rakentaa parempi tulevaisuus itselleen ja perheelleen.

Ruuan riittävyys on yksi pakolaisleirillä elävien suurimmista huolenaiheista, ja jaetut käteisavustukset käytetäänkin ainoastaan ruuan hankkimiseen.

Ympäri maailmaa pakolaisleireillä asuvat ihmiset ovat joutuneet tekemään vaikeita valintoja, ja he asuvat vuosien ajan hätäisesti kyhätyissä asumuksissa. Koti-ikävissään ja täysin ulkopuolisen avun varassa elävien pakolaisten päähuolena on useimmiten perustarpeiden hankkiminen. Ja kuten kohta videolta selviää, ruoka on aina listan kärjessä.

Vaikka se voikin tuntua meistä hankalalta, niin on todella tärkeää, että pysähdymme hetkeksi kuuntelemaan pakolaisten tarinoita. Nadir muistelee päivää, jolloin leiriin saapui Syyriasta bussilasti toisensa jälkeen pakolaisia tyhjin käsin.

Käteisavustuksen ansiosta perheet saavat ruokaa, mutta se tarjoaa myös mahdollisen itsenäiseen päätöksentekoon. He voivat itse päättää mitä ostavat ja syövät. Ulkopuolisen silmin se voi näyttää vähäpätöiseltä asialta, mutta kun on joutunut elämässään luopumaan aivan kaikesta, on pienenkin itsenäisen päätöksentekomahdollisuuden tarjoaminen tärkeää.

Omed näyttää meille, mitä kaikkea World Visionin työntekijöiden täytyy tehdä päästäkseen valtion ylläpitämille leireille, ja millaista käytännön työmme niillä on. On todella mielenkiintoista nähdä omin silmin miten pelkän materiaalisen avun jakamisen rinnalla tuemme leirissä asuvia perheitä muillakin tavoin, jotta he voivat ylläpitää toiveikkuutta tulevaisuuden suhteen ja palata jonain päivänä omaan kotiin.

Mitä sinä voit tehdä?

Tällaisten tarinoiden kuuleminen saattaa aiheuttaa voimattomuuden tai riittämättömyyden tunteita. Yhdessä voimme kuitenkin saada aikaan pysyviä muutoksia.

Tässä kolme tapaa auttaa:

  1. 1

    Lahjoita

    Jokaisella lahjoituksella on väliä. Suojele lapsia kriiseissä -lahjoittajana autat maailman vaarallisimmissa paikoissa eläviä lapsia.

    Ryhdy kuukausilahjoittajaksi
  2. 2

    Jaa tarina somessa

    Tietoisuuden lisääminen on tärkeää. Auta jakamalla tietoa avun tarpeesta ja siitä, miten voimme yhdessä auttaa maailman vaarallisimmissa paikoissa eläviä lapsia.

Opi lisää

Irak

Irak sijaitsee historiallisella paikalla muinaisen Mesopotamian aluella Tigris- ja Eufrat-jokien välissä. Alueeseen viitataan sivistyksen kehtona, jossa ihmiskunta alkoi lukea, kirjoittaa ja säätää lakeja.

Siitä asti, kun Yhdysvaltain joukot hyökkäsivät Irakiin 2003, lukuisat aseistautuneet joukot ovat taistelleet vallasta.

  • Odottamattomat terroristihyökkäykset vahingoittavat viattomia ihmisiä päivittäin.
  • Korkea työttömyys ja hallinnon korruptoituneisuus ovat jatkuvia ongelmia. Lapsia uhkaa ihmiskauppa ja rekrytointi lapsisotilaiksi.
  • 1,9 miljoonaa lasta tarvitsee humanitaarista apua.
2 miljoonaa

ihmistä on joutunut pakenemaan kodeistaan

4,1 miljoonaa

irakilaista tarvitsee humanitaarista apua